Blow a kiss, fire a gun

Yhtenä aamuna laitoin sukkahousuja jalkaan, koska päätin olla kerrankin elegantti business-nainen ja ilmaantua töihin hameessa rikkinäisten farkkujen sijaan. Sukkahousuissa oli isovarpaan kohdalla reikä, mutta päätin olla välittämättä siitä, kengäthän mulla on jalassa, joten ei kukaan varvasta näe. Paitsi sitten havaitsin työmatkalla, että mulla oli myös kengässä reikä täsmälleen samassa kohtaa ja varvas vilkkui siitä vallan iloisesti. Että tässä on tämän naisen eleganssi, saatana. Nauratti.

Yhtä komeasti teki mahalaskun yritykseni siirtyä terveellisempään elämään ja vähentää herkkujen nassuttamista. Uhosin, että arkisin en herkuttele, viikonloppuna vaan. Ihan hyvin meni alkuunsa, vedin babyporkkanaa iltanälkään ja töissäkin söin vain puolikkaan pullan kun työkaveri tarjosi merkkipäivähyvää. Mutta sitten yhtenä yönä havahduin siihen, että olin puoliunessa ampaissut sängystä, marssinut pakastimelle ja kauhonut sieltä kulhoon hervottoman kimpaleen lakritsijäätelöä. Siinä sitten oltiin aamuyössä jäätelöä mättämässä, kun ei muutakaan voinut. Olisin mä paljon parempi ihminen ellei mulla olis näin heikko sielu!

No mutta, kesä ja kukkaset. Orava tai muu luonnon ihme on taas käynyt mesoamassa parvekkeellani ja tuhonnut n. kaiken, mutta ei tässä juurikaan ehdi parvekkeella istuskelemaan kun pitää olla menossa koko ajan. Viime kesä oli vähän kurja ja sateinen, joten täksi kesäksi olen sitten buukannut yhtä sun toista matkaa. Aloitin rauhallisesti kotimaan kierroksella mm. Olkiluodon ydinvoimalaan (matkaohjelma oli vain osin mun vastuullani, voitte arvata itse miltä osin), jossa puolalaiset äijät heti luulivat seurueeni edustavan Greenpeacea. Tämä siitäkin huolimatta, että karautimme pihaan uudenkarhealla (lainatulla) Audilla. Hmph. Kesän mittaan luvassa on muunmuassa mökkeilyä pelottavien teekkarien kanssa (“Aattelin et sä et haluu tulla sinne kun siellä on niitä teekkareita ja ne varmaan vetää viinaa.” Ja mä olen meistä se kenellä on teknillisen yliopiston paperit takataskussa! Mulla on ihan selvä uskottavuusongelma.) ja sitten vielä elvytystä parissakin eri kriisiä potevassa euromaassa. Aion ottaa rantabaarissa drinksua ihan vain yhteisen hyvän puolesta. Jos ei sillä saa Eurooppaa jaloilleen niin ei välttämättä muakaan, mutta könytään sitten yhdessä.

Aika mainiolta tuntuu kesä. Se on jo kauhean pitkällä, vaikka oikeasti on vasta kesäkuun alku ja lomaankin on vielä yli kuukausi. Huijasin tänään ja pidin vapaapäivän, ihan vain koska huvitti, vaikka olisin mä retkiltäni töihinkin ehtinyt ja olisi siellä tekemistäkin ollut. Oli vain kivempi hengailla kaupungilla turistilaumojen keskellä ja lukea työsähköposteista kuinka työkaveri on kuitannut kyselijöille puolestani että asiaan palataan myöhemmin, hän on nyt lomalla. Melkein on sellainen olo että jätän pyykit pesemättä ja hammaslääkäriin soittamatta, eihän sellaista voi kun on lomalla.

Ainiin joo, viimeksi lupasin kertoa kuinka tapetoin seinän. No mutta siitäpä tulikin hieno! Vähän meinasi mennä feng shuit sijoiltaan, kun tapetoinnin jälkeen kävi ilmi ettei mun hieno ötökkäjulisteeni sovikaan sille seinälle. Mutta sitten taioin takataskusta toisen ötökkäjulisteen, joka sopi täydellisesti. Haha. Odotan edelleen sisustuslehtiä vierailulle. “Trendikäs business-nainen Murska, kohta kolkytvee, on sisustanut kotinsa ajattoman tyylikkäillä ötökkäjulisteilla.” Eteeristä, niin eteeristä.

I remember when your head caught flame

Tsiisus. Ei muuten yhtään aseta paineita kirjoitella jotain kaikenkattavaa, kun ensin pitää vuoden tauon ja sitten joulukuussa lupailee, että voisin muuten taas kirjoitella jotain. Eikä sano mitään ennen toukokuuta. Ja sitten se, mikä saa lopulta aukomaan sanaisen arkun, on lähinnä tänään aurinko paistoi kivasti puiden lomasta ja mun kotikatu näytti nätiltä. Tätä kaikkea olemme odottaneet! Ja nyt se on sanottu!

No mutta. Tänään aurinko paistoi kivasti puiden lomasta ja mun kotikatu näytti nätiltä. Mitäpä sitä muutakaan.

No voisin mä vähän, yrittää ainakin. On mulla tänne ikävä. Tosin WordPress on muuttanut asiat vaikeiksi, Blogilista on kai kokonaan kuollut ja tämä mun läppärikin vetelee ihan viimeisiään, olenhan siirtynyt jo hyvä tovi sitten tablettiaikaan jossa ei paljon kirjoitella, siinä vaan swaipataan. Aika ajaa pakostikin ohitse, mutta voi kai sitä vähän rimpuilla. Korista kuolon lomasta. Kertoa uudelleen ja uudelleen, kuinka mun parvekkeella kävi taas orava. (Sitä en ole kai kertonut, koska en ole ollut täällä (kaikille puolustuskyvyttömille vastaantulijoille olen tietysti kertonut aina kun vain mahdollista), että parvekettani piinaa häirikköorava, joka viime kesänä söi mun parvekemansikat, huom minun itse kasvattamani parvekemansikat (no okei Plantagenista ostin rahalla) ja joka ihan yhden yksilön voimalla on lähestulkoon saanut asetettua oravat kärkisijalle näitä-eläimiä-vihaan -listallani. Sanotaanko, että lokit ja oravat ovat nyt aika tasoissa. Ensi kesä ratkaisee.) Pupuistakin voisin jutella mutta tauti vissiin vei ne. En mä muuten tiiä mutta lehdessä luki niin.

Että sikäli jos joku luulee, että mulle kuuluis jotain uutta, niin ei ihan hirveesti kuulu.

Tänään kävin syömässä yhden tavataan-kerran-puolessa-vuodessa -kaverin kanssa ja puolitoista tuntia omia asioitaan jauhettuaan kaveri tivasi, että kerro sääkin nyt jotain mitä sulle kuuluu. Kerroin, että facebook ilmoitti tänään että tasan vuosi sitten rupesimme poikaystävätyypin kanssa facebook-kavereiksi. Kaveri vaikutti hetken odottelevan jotain muuta, mutta siinä se oli, pääpiirteissään. Muilla ihmisillä on tässä kohtaa kerrottavana yleensä jotain kihlaus- tai vauvajuttuja, mutta eipä vaan mulla, haha. No mut, isoja etappeja tämmöisetkin, ei sitä nyt kenen kanssa tahansa olla facebook-kavereita. Tai instagram-seuraajia. (Se toki voi johtua siitä että en vaan osaa ja postaan sosiaaliseen mediaan lähinnä suttuisia kukka- ja kännikuvia, eli ketään ei kiinnosta. Mutta tämähän sit vain kertoo sitä suuremmasta yhteydestä!)

Mutta on se tietysti iso asia, se että on tyyppi joka ärsyyntyy kun väännän sälekaihtimet kiinni väärin päin ja joka jättää kotiini likaisten sukkien lisäksi vaskipuhaltimia ja korjatun wifi-laatikon. Tuntuu oudolta, että olemme tunteneet vasta vuoden. Tekisi mieli kirjoitella tänne hassuja juttuja tyypistä, ihan vaikka itselleni muistiin, mutta se on sekä uhkaavan imelää että mahdollisesti epäilyttävää yksityisyysnäkökulmat huomioon ottaen. Lisäksi olen ymmärtänyt, että ihan kaikki huikean hauskat parisuhdeläpät eivät aukea ulkopuolisille, kuten se, että armaani tykkää esitellä minut kavereilleen “tässon tää mun lutka” ja kerran intiimin hetken aikana hän totesi että kyllä, minussa ja Paperi T:ssä on samaa näköä. Olen huomannut että tietyissä piireissä ensisijainen reaktio vastaaviin kertomuksiin on herkästi enemmän sektorilla “vittu mikä sika” kuin “on se sitten hauska kaveri, tulkaapa meille muuten pariskuntaillallisille niin laitetaan fondueta ja pelataan pictionarya”. Mikä ei nyt sinällään väärin ole.

No mut joo. Kiva tyyppi on hän ja ihan kivaa kuuluu muutenkin, jos nyt vaan sovitaan että kivaan elämään ei tarvita reppureissausta Intiassa ja haiden kanssa uimista vaan siihen riittää esim. kokous mistä saa pullaa ja sattumalta löydetty, sen edellisen ötökkäjulisteen kanssa yhteensopiva toinen ötökkäjuliste. Turha kai tätä sisällöntuotantoakaan on miettiä, sitä tulee mitä on tullakseen tai sitten ollaan hiljaa. Ensi viikolla ehkä tapetoin yhden seinän. Siitähän voisinkin kertoa lisää.

Täydellisen ennalta-arvaamaton käänne

Hähä. Ette varmaan arvanneet tätä. Vuosimeemi! En voi jättää tätä tekemättä. Oon niiin heikko.

(Vähän mietin, josko kirjoittelisin tänne taas joskus. Silloin tällöin. Vuoden tauko oli ihan hyvästä, mutta pikkuhiljaa alkaa taas tuntua, että voisi olla jotain uutta lörpötettävää. Tai vanhaa lörpötettävää, mutta oon vaan unohtanut lörpöttäneeni ne jo moneen kertaan. Mutta katotaan nyt. En lupaa mitään.)

1. Mitä sellaista teit vuonna 2015, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?

Ostin iltapuvun. Tammikuussa on luvassa iltapukukekkerit, en ole ikinä semmoisissa ollut kun vastarannan kiiskinä jätin aina kaikki opiskeluajankin vuosijuhlahässäkät ja muut visusti väliin. Olen kauhean huvittunut tästä asiasta. Iltapuku! Okei, se oli alerekistä ja muutenkin aika hillitty kaikkeen tarjolla olleeseen bling-blingiin nähden, mutta on se silti hienoin vaate mitä mulla on koskaan ollut. Vähänkö mokaan itteni niissä kemuissa.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?

Se hammaslääkäri. Tsiisus. Vihaan itseäni.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?

Joo, aika monikin. Vauvoja tuli ovista ja ikkunoista. Ei sentään omista ovista, huh.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?

Eipä tainnut. Mutta ihan hiljattain näin unta omista hautajaisistani. Olin niissä kyttäämässä, kuka vaivautuu paikalle. Tietty.

5. Missä maissa kävit?

Kävinköhän mä missään? Hitto, blogistahan nää asiat voisi tarkistaa, jos sellainen olisi. Eiku joo, Tukholmassa piipahdin kesällä ex tempore ihan itsekseni. Ostin keittiöpyyhkeen missä on mäyräkoiran kuva ja kävin valokuvamuseossa valkoviinipäissäni. Oli kivaa.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2016, jota puuttui vuodesta 2015?

Jonkun ratkaisun töissä. Homma on ns. levällään ja alan olla aika turhautunut. Hakemus muualle on vetämässä, saa nähdä tärppääkö.

7. Mitkä vuoden 2015 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?

He, kerrankin mulla on päivä, jonka muistan. Se on yksi perjantai toukokuussa. Ekaksi maalasin eteisen seinän (Siitä tuli hieno! Eka ihan itse maalattu seinä! Olen hyvin ylpeä!) ja sitten tapasin yhden hiipparin, joka sittemmin sai tittelikseen poikaystävä. Mun poikaystävä. Hiiii. (Tosin disclaimerina on pakko kertoa että kesken ensitapaamisen lähetin vessasta ystävilleni/life coacheilleni viestin “eiiii…”. Että mikään maaginen perjantai se ei vielä silloin ollut, historia kaunistelee. Ha. Mutta kyllä se viesti oli sitten vähän ajan kuluttua jo “ehkä?”)

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?

Saavutus on vähän pöhkö sana, mutta sanon silti tähän kohtaan tuon parisuheen. Kai sitä saavutuksena voi pitää, että minä, tunnevammainen näiden asioiden epäonnistuja, olen jo kuukausikaupalla onnistunut hengailemaan jonkun tyypin kanssa niinkin virallisesti, että vanhemmillekin on jo esitelty. Mummo kyseli vähän kesähäiden perään. Tsiisus. Niin pitkällä ei tosiaan olla, johan mulla meni monta kuukautta ihan vaan siihen, että opin sanomaan sen p-p-p-poikaystävän enkä puhu vaan “yhestä tyypistä”, mutta hei, saavutus se sekin. En ole enää edes ihan varma, että “kohta tää kosahtaa kuitenkin”, sen verran kivasti asiat on nyt. Olemme kaikki häkeltyneitä.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?

En juossut kymppiä tuntiin, vaikka niin vähän meinasin. Ha. No toi on aika pieni epäonnistuminen, en edelleenkään ole mitenkään tosissani tuon juoksemisen tai oikeastaan minkään muun kanssa. Vaikeampi epäonnistua kun ei hirveästi edes yritä. Ja noin lipsahti hieno elämänohje tuohon, haha.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?

Tänä vuonna migreeni on tupannut kylään vähän turhan usein. Ihaninta oli silloin, kun olin syönyt kauhean suuren vadillisen punajuuririsottoa ja sitten migreenin ansiosta risotto poistui kylppärin lavuaariin jokseenkin sutjakkaasti. Vaaleanpunaista ykää! Sitä oli vekkulia siivota.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?

Juliste, missä on koppakuoriaisen kuva. Se on niin siisti juliste.

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?

No omat vitsithän ne naurattaa eniten. Yleensä useampaan kertaan vielä.

13. Kenen käytös masensi?

Vähän olen ahdistunut noista setäihmisistä, jotka ovat sitä mieltä että “kunhan sinäkin kasvat aikuseksi” ja “näin on ollut jo ennen kuin sinä olit syntynytkään” ja “muutat sinäkin mieltäsi, kun hankit lapsia ja farmariauton ja paritalonpuolikkaan Tuusulasta”. Kun oikeasti, sedät. Aika saattaa ajaa teistä ohitse. Pelkäättekö te sitä noin paljon vai miksi tarkalleen ottaen olette tuollaisia pässejä?

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

No aika tod.näk. asuntolainan lyhennyksiin. Omistan kohta kodistani sekä vaatehuoneen että eteisen. Huimaa.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?

Jos oikein, oikein, oikein innoissaan olemista mitataan sillä, kuinka paljon ärsytän työtovereitani rupattelemalla seikkailuistani työpaikan aneemisessa kahvipöydässä sekä ennen että jälkeen tapahtuneen, sanon ehkä sen alkukesän hassun festarireissun Hailuotoon, minne matkustettiin lentokoneella ja lautalla ja polkupyörällä, missä oli jäätävän kylmä ja jäätävästi viiniä (viinipullo toimii muuten kivasti hierontarullana pyöräilyn kipeyttämiin lihaksiin, niin sisäisesti kuin ulkoisestikin heh heh), yöpaikan ikkunan takana oli hevonen ja jouduin vahingossa ja täysin tahtomattani kosketusetäisyydelle puolialastomasta Reino Nordinista ja kaikki oli muutenkin vähän absurdia. Muiden mielestä kertomukset tuosta retkestä eivät ole yhtään niin hauskoja kuin minun.

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2015?

Eetu Floor – Kotitalo. Vähän random valinta, mutta tuli ekaksi mieleen. Tätä kuuntelin mm. yhtenä kesäaamuna putkeen niin monta kertaa että eräs yökyläilijä joutui ujosti pyytämään, voitaisiinko vaihtaa musiikkia. Laitoin Kotitalon takaisin soimaan heti, kun tyyppi oli lähtenyt kotiinsa. Ha.

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:

a) onnellisempi vai surullisempi?

Onnellisempi, aika paljonkin.

b) laihempi vai lihavampi?

Aika samoissa mennään, luulisin.

c) rikkaampi vai köyhempi?

No asuntovarallisuutta on kertynyt just se vaatehuoneen kulma lisää, että rikkaitahan tässä ollaan.

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Olisi ollut siistiä kelliä enemmän auringossa ja telmiä enemmän lumihangessa, mutta semmoista ei mulle juuri suotu. Aina tuuli ja satoi vettä. Ainakin muistaakseni.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

Olisin ehkä voinut itkeä vähän vähemmän. En tiiä mikä mussa on, mitä aikuisemmaksi kasvan, sitä enemmän itkeä pillitän. Jos mulle sanotaan rumasti, itken. Jos mulle sanotaan nätisti, itken vielä enemmän. Kerran itkin niin kovaa, että nenästä rupesi vuotamaan verta. Että jos kuvittelette tämän olevan jotain nättiä elokuvaitkua, kuvittelette väärin. Silkkaa gorea on se.

20. Kuinka vietit joulua?

Ihan silleen klassisesti, aatto kotopuolessa ja pyhät Pohjois-Karjalan turneella. Joulupukki toi mulle aikuishansikkaat, ruuvimeisselin ja ompelukoneen. Kahta jälkimmäistä olin ihan itse toivonut, mikä osoittaa vain sen, että ne aikuishanskatkin tulivat ihan oikeaan osoitteeseen, vaikka vähän toki vielä vastustan.

22. Rakastuitko vuonna 2015?

Vähän. :)

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?

Nada.

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?

Yllärinä kärkeen on noussut Siskonpeti. Se alkoi siitä Viinapäivä-pätkästä, jota on katsottu ehkä useammin kuin suotavaa olisi. Yleensä en siedä sketsihuumoria juuri yhtään, mutta tuosta löydän jostain syystä paljonkin samaistumisen kohteita.

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?

En mä vihaamalla vihaa, ja niitäkin, joita vähän vaan inhoan, olen varmasti inhonnut viimekin vuonna. Tasaisesti mennään.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?

Argh, en muista! Olen lukenut tosi vähän tänä vuonna, kun työmatkakin lyheni niin ettei kirjaa oikein jaksa kuljettaa mukana. Ainoa minkä tähän hätään muistan, on Pauliina Rauhalan Taivaslaulu, se lestadiolaisperheestä kertova kirja. Se oli aika hyvä.

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

Paperi T. Ystäväni pilkkaavat, minä en välitä. Papru on mun toteemieläin. Sillä on samanlainen tukkakin kuin mulla! Laini “mä oon kolkyt kohta beibe, saako enää olla boheemi” puhuttelee minua kovin. Ja on se “sama sohva, eri darra” -kohtakin ollut jotenkin läheinen tässä vuoden aikana. Töissä on yksi paperikeräyslaatikko jossa lukee vähän väljällä fontilla P A P E R I T ja hihkun mielessäni joka kerta, kun sen nään. Paperi T -laatikko!

28. Mitä halusit ja sait?

No tuon semi-toimivan parisuhteen. Ooh.

29. Mitä halusit muttet saanut?

Alkuvuonna halusin kovasti jotain peliliikkeitä erään epäsopivan henkilön taholta ja kai siellä jotain palloa vähän syöteltiinkin, mistä minä tiedän, ei mulla pallot hallussa pysy, pyöreitä ja kaikkee. Jossain kohtaa tämä oli Väärin ja Kauheaa, mutta nyt kun olen saanut asiaan sopivasti etäisyyttä, homma on oikein hyvin näin.

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?

En ikinä muista leffojakaan. Amysta tykkäsin. Ja ihan hetki sitten katsottiin Gone Girl, se oli aika hyvä. Muuten taisin nukkua leffat, mistä sain asiaankuuluvaa palautetta. No vähän vaan silmiäni lepuutin!

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?

Olin 29, ja olin ottanut aamun töistä vapaaksi ihan vain sitä varten, että saisin lettuaamiaisen. Letunpaistajaa kiroilutti, mutta lettuni sain. Ihan hyvä syntymäpäivä.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?

En mä usko, että sellaista asiaa edes on. Ihan kelpo vuosi tämä oli. Olisihan se siistiä jos olisi enemmän rahaa ja vaikutusvaltaisia ystäviä, mutta menee se näinkin.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2015?

Mä tuossa hiljattain tajusin, että syksy/kevät- (ja tätä nykyä myös kesä- ja talvi-) takkini on kohta vuosikymmenen vanha. Takki on rikki vähän sieltä sun täältä ja esimerkiksi kaikki taskuun laitetut asiat päätyvät taskun pohjalla olevan reiän kautta seikkailemaan jossain vuorin sisällä vallan viehättävästi, varsinkin kun kyse on käytetyistä nenäliinoista, ja niistähän se useimmiten on. On pitänyt ostaa uusi takki vaikka kuinka kauan mutku en vaan saa aikaiseksi. Aika pitkälti perinteisiin nojaten siis mennään. Mutta 2016 on sit se iltapukuvuosi! Lupaan.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?

Pari hyvää ystävää, jotka myös managereinani tunnetaan, ovat tehneet laadukasta työtä kuunnellen typeriä jupinoitani ja suhtautuen niihin tilanteesta riippuen kannustavasti tahi pilkallisesti. Pilkallinen kannustavuus on ehkä se eniten järjissään pitävä muoto.

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?

No hallituksen häröilyä olen jonkin verran seurannut huvittuneella epäuskoisuudella, mutta eipä sitäkään kovin syvällisesti viitti miettiä, tulee vain vihaiseksi. Pakolaispolitiikasta en halua puhua sanaakaan, vallitsevasta keskustelusta ja “keskustelusta” tulee kiukku ja epätoivo noin kolmessa sekunnissa.

37. Ketä ikävöit?

Ihan kauheasti ei ole tarvinnut ikävöidä. Hetkellisesti ehkä vähän, mutta senkin asian on saanut korjattua lähettämällä ikävöinnin kohteelle viestin “Tahdon huomiotaaaaaaaaaaaaaaa”. Oon silleen hienovarainen ilmaisuissani.

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?

No ei tähän voi sanoa muuta kuin sen toukokuisen häiskän. Se on kauhean hauska, kiva ja kiltti. Ja sen mielestä minä olen hauska, kiva ja kiltti. Aika metkaa, varsinkin kun ottaa huomioon, että tyyppi ei todellakaan ole minun “tyyppiäni”, jos sellaista edes on olemassa. Mutta siihen se vain tarttui kylkeen. Ja opetti asioita ihmisistä ja itsestäni. Ja bluesista ja atomeista ja magneeteista ja internet-selaimista ja Terminaattori-elokuvista. Ei mikään huono diili, vaikka vähän joutuukin katsomaan Terminaattori -elokuvia.

Niin. Onkohan täällä enää ketään? Mitä teille kuuluu?

Hyvästi jää

Hei. Olen vähän miettinyt. Ehkä olisi aika laittaa Murskaamo (tämä bloginretale siis, en ole koskaan edes jaksanut nimetä tätä oikein) lopullisesti narikkaan. Eihän täällä ole hirveästi mitään viime aikoina tapahtunut, joku tylsä väninä täällä ja heti perään kuukauden kuluttua seuraava tuolla, mutta on jotenkin tylsää vain antaa tämän hiljalleen hiipua pois sanomatta mitään. Joten sanotaan se nyt. Taidan lopettaa tämän. En lupaa enkä vanno, ehkä vielä joskus palaan, mutta just nyt tämä ei kauheasti huvita minua eikä oletettavasti ketään muutakaan. Joten olkoon sitten. Aikansa kutakin, tässä tapauksessa aikaa on toki kulunut älyttömän paljon, jos huomioidaan, että ensimmäisen nettipäiväkirjani (niin lapset, sellaisiksi niitä silloin kutsuttiin) aloitin muistaakseni vuonna 2001. URL:t ovat toki vuosien saatossa vaihtuneet, mutta jutut eivät, ha. Kuinka monta kertaa ne neljätoistavuotiaiden murheet voi kirjoittaa uusiksi auki, hä? Aika monta, on käynyt ilmi.

Mutta siis, nokka kohti uusia tuulia. Oli kiva jutella kanssanne, kasvottomat. Katsotaan, jos joskus vielä nähdään.

Tai no, yksi juttu pitää toki vielä. Uusivuosimeemi! En vain voi vaihtaa vuotta ilman tätä, joten kurkataan nyt vielä kerran läpi, mitä meitsille tapahtui armon vuonna 2014. Jän-nää.

1. Mitä sellaista teit vuonna 2014, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?

Pelasin frisbee-golfia. Toi oli oikeesti eka, mikä tuli mieleen. Varmasti olen tehnyt muutakin uutta, mutta olkoon vastaukseni tuo. Olin muuten järkyttävän huono siinä frisbeessä. Ylläri!

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?

Fak. Viime vuoden löpinöissä (joista nämä kysymykset kopsaan) puhutaan hammaslääkäristä. En ole vieläkään käynyt. Luulen, että tämä homma vielä kosahtaa ja pahasti.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?

Jep. Ei näistä voi oikein tässä iässä välttyä, ainakaan jos on valmis venyttämään läheisen käsitettä. Mutta mikäs siinä, lisäveronmaksajia tarvitaan aina.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?

Eeei? En ainakaan nyt keksi.

5. Missä maissa kävit?

Suomen lisäksi luullakseni Tanskassa, Virossa, Isossa-Britanniassa ja Kroatiassa. Melekosta maailmanmatkailua taas.

6. Mitä sellaista haluaisit vuonna 2015, jota puuttui vuodesta 2014?

Oho. Enpäs keksi. No jotain sutinaa voisi aina olla, mutta se nyt on vakiovastaus. Kaikenkaikkiaan tänä vuonna on ollut aika hyvin kaikenlaista.

7. Mitkä vuoden 2014 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?

Klassikkovastaus: en mie mitään päivämääriä muista. Mitäpä tuota numeroilla.

8. Mikä oli suurin saavutuksesi tänä vuonna?

Väkisinkin sanon, että asunnon ostaminen. Eihän siinä lopulta ihan kauheasti tarvinnut pyristellä, kunhan kirjoitin nimeni pariin paperiin, mutta pelkkä asiasta jauhaminen teki siitä melkoisen prosessin ainakin niille, jotka joutuivat jaarittelujani kuuntelemaan. Mutta nyt se on ohi, torppa on mun ja voin pitää turpani kiinni. Turha toivo, ha.

9. Mikä oli suurin epäonnistumisesi?

Päh. En minä epäonnistu. Kun ei laita rimaa turha korkealle, ei tarvitse.

10. Kärsitkö sairauksista tai vammoista?

Mistä minä nyt en kärsisi. Viime päivien puhutuimpia ovat lonksuvat leukaluut ja kuoriutuvat sormenpäät. Yhyy-byhyy.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?

Jos ei asuntoa saa sanoa, niin sanon sohvan. Jos ei sohvaa saa sanoa, niin sanon sohvatyynyn. Tiedättekö minkä ympärillä elämäni pyörii nykyään?

12. Kenen käytös herätti hilpeyttä?

No kaikenmaailman hassujen tyyppien, joita joskus kavereiksikin kutsuu. Ilman mun hilpeitä veikkojani olisin pulassa.

13. Kenen käytös masensi?

Jaetulla ykkössijalla ovat yksi tyyppi, joka ei ihan tykkää minusta silleen kuin tahtoisin, ja minä, joka tyhmänä vieläkin tahtoo. Niin saakelin masentavaa.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?

Hahahahahaha. No yhden kerrostalokaksion ostin Helsingistä, miettikääpä sitä sit vaan että mihinköhän rahat meni. Ei tainnut mennä makarooniin, sen voin antaa vinkiksi.

15. Mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?

No muutosta ja sohvasta ja jnejnejne, mutta niiden lisäksi taisin olla innoissani kesästä. Eikö se ollut aika maaginen, vai muistanko väärin? Aurinko paistoi ainakin aina, niin sen muistan.

16. Mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2014?

Onhan tämä jo vuoden 2013 biisi, ja mukana on osia vanhemmistakin biiseistä, mutta täällä päässä tälle tuli tänä vuonna niin poskettomasti soittokertoja, että tällä mennään: Isosine – Hearts.

17. Viime vuoteen verrattuna, oletko:

a) onnellisempi vai surullisempi?

Keskimäärin varmaan ihan samoissa lukemissa kuin viime vuonna.

b) laihempi vai lihavampi?

No nyt just ehkä lihavampi, sohvalla istuminen ei varsinaisesti ainakaan solakoita tätä kehoa. Mutta jossain kohtaa olin laihempikin, kun oli niitä juoksujuttuja ja muita. Mistä näista nyt koskaan tietää.

c) rikkaampi vai köyhempi?

Onhan tässä juu tuota asuntovarallisuutta, köh, köh. Mutta jos verkkopankin numeroita laskee yhteen, niin pikkaisen miinukselle menee joo. Tämänhetkisten suunnitelmien mukaan olen kuitenkin velaton jo vuonna 2039, eli jutellaan sitten taas!

18. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?

No sitä normijuttua: suun avaamista oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Paljon olen kyllä hölöttänyt, mutta niitä tärkeämpiä asioita on saattanut jäädä sanomatta.

19. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

Euron juustoja. Ei ne maistukaan miltään! Onneksi muutin niiden välittömästä läheisyydestä pois, ei ehkä tule langettua enää.

20. Kuinka vietit joulua?

Yllättävän leppoisasti ollakseni tämmöinen joulu-angstaaja. Ihmeen kaupalla sain valkoisen joulun ja joulupäivänä pääsin pulkkamäkeenkin! Voi kun se oli lystiä.

22. Rakastuitko vuonna 2014?

En.

23. Kuinka monta yhdenyön juttua?

Tarkalleen ottaen ei yhtään niitäkään.

24. Mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?

Netflixistä olen katellut Homelandia, mikälie nyt onkaan sen suomenkielinen nimi. Alkuun siinä keploteltiin aika hyvin, mutta nyt alkaa kyllä homma hiipumaan. Vanhoista tykkään edelleen Mad Menistä ja nyt otin uusintakierrokselle vielä Downton Abbeynkin. Ennalta-arvattavaa settiä.

25. Vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?

En minä osaa vihata, mutta joiltain osin ei-tykkäämiseni kyllä syvenee ajan kanssa.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?

Tsiisus, olen lukenut ihan tosi vähän kirjoja tänä vuonna. Ainoastaan tulee mieleen Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin -trilogia, jota luin aika paljon junassa työmatkalukemisena. Aina kun joku istui viereen, kirjassa alkoi kovin tarkkasanainen homoseksikohtaus. Aloin olla ihan varma, että junassa minut tunnetaan sinä tyttönä, joka lukee pelkkää homopornoa. Vaikka ne ovat ihan hyviä, asiallisia kirjoja! Ja aihehan on ihan vakava, vaikka siihen nyt jokunen pusikossa tehty suihinotto liittyykin.

27. Mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

Tää on ehkä turhan noloa, mutta kesällä hurahdin Drakeen. Ja juoksemiseen Draken tahdissa. Drake on mulle juoksutrikoomusiikkia. En malta odottaa ensi kesää, kun kohtaamme jälleen.

28. Mitä halusit ja sait?

No esmes sen asuntolainan.

29. Mitä halusit muttet saanut?

Prinssi Harryn.

30. Mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?

Nyt lyö kyllä tyhjää. Viimeksi katsoin Netflixistä Mortified Nation -dokkarin, se olkoon sitten suosikkileffa, koska katsoin sen peräti toiseen kertaan, ja sitä en tee koskaan. Siinä aikuiset ihmiset lukevat ääneen teiniaikojensa kiusallisia päiväkirjamerkintöjä. Ne ovat ihania. (Pisti muuten miettimään, mitä kaikkea paskaa minäkin olen tullut kirjoittaneeksi tämän nettipäiväkirjaurani aikana. En kyllä lähde edes penkomaan, liian pelottava ajatus.)

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?

Täytin 28 maanantai-päivänä, joten taisin hengailla lähinnä töissä. Muistaakseni kyllä huutelin siellä, ettei mun tartte tehdä töitä, koska on mun syntymäpäivä. Pitivät perusteltuna ratkaisuna.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?

Mittaamattomasti tuskin mitään, kyllä tämä on ollut ihan mitattavissa olevan tyydyttävä vuosi näinkin. No sen prinsessan tittelin oisin voinut ottaa.

33. Kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2014?

No sehän tämä ongelma on, kun mitään konseptia ei ole. Ellei lasketa sitten melkein joka päivä samojen farkkujen pitämistä, koska ne ovat kertakaikkiaan ainoat omistamani farkut, jotka tuntuvat semifiksuilta päällä. Luulen, että ne farkut hajoavat kohta ja sitten olen pulassa. Välillä yritän olla mekkotyttö, mutta aika äkkiä lipsun takaisin turvafarkkuihin.

34. Mikä piti sinut järjissäsi?

Mielestäni tänä vuonna ei edes tarvinnut erityisemmin taistella järjissä pysymisen puolesta. Aikuisuusko se on?

36. Mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?

Tapahtuiko mitään poliittista? Sori vaan, en ole hirveän valveutunut. Se tasa-arvoinen avioliittolaki oli toki kiva, mutta en kyllä jaksanut sen ympärillä vellovaa keskustelua juuri seurata. Voiko sitä sanoa edes poliittiseksi, kun se oli lähestulkoon pelkkää urpoilua koko vääntö?

37. Ketä ikävöit?

Sorgen, en erityisesti kai ketään. Olisikohan pitänyt?

38. Kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?

Jotain ihan hauskoja tyyppeja oli ja meni, mutta nämä jäljelle jääneet olen kyllä kai kohdannut jo aiemmin. Tarviiko niitä uusia niin hirveästi jos vanhatkin ovat ihan hyviä? Mun mielestä ei.

Jepjep. Se olis kai siinä. Voikaa hyvin! Moiccis!

Dreaming of

Niin. En mitenkään haluaisi aloittaa tätä samaa jauhamista, mutta aloitanpahan sitten kuitenkin. Onks pakko olla näin saakelin pimeää ja sateista koko ajan? En jaksa enää. Mitään ei näe, jalat kastuu alvariinsa, koko meininki on ihan tyhmää. Haluaisin talven jo! Mulla on vaikka minkälaisia talviurheilusuunnitelmia, pulkkamäkipaikat on melkein katottu jo, nyt tarvittaisiin vain sitä valkoista moskaa. Liian pitkä marraskuu, en jaksa.

Olen täysin valmis syyttämään säätä, kun homma ei suju. Ei nyt mitään uutta eikä ihmeellistä, kunhan vaan tyhmältä tuntuu vähän kaikki: työt, ihmiset, joulu ja muut paskat pyhät, elämä. Yksi ilta otin kiukkuuni vähän glögiä ja murjotin yksin pimeässä kämpässä. Alkoi se touhu jossain välissä naurattamaankin, tyyppi se vaan istuu hienolla uudella sohvallaan ja mököttää menemään. Sitten suutuin itselleni, kun mielestäni edes sen kaverin pitäisi ottaa murheeni tosissaan. Mutta ei. Pilkkaa vaan.

Olen vakuuttunut, että kunhan ensi vuoteen saakka selviydytään, kaikki on taas paremmin. Sitten on talvi ja pakkanen ja jouluunkin taas riittävän monta kuukautta aikaa. Ihmisillä on ehkä jotain muuta mielessä kuin anopin vierailu ja päiväkodin puurojuhla, kaupoissa käydessään ei tarvitse kuulla pelkkää dingelidongelia ja töissäkään tyypit eivät jatkuvasti kysele, että kuinka pitkän loman meinaan oikein pitää. En meinaa. Kaikki arkipäivät aion notkua siellä ja laittaa asiat kuntoon ensi vuotta varten, siivota työpöydistä sekä sähköisen että lastulevyisen ja luoda kopperooni taas vähän leppoisampaa feng shuita tämän viime aikojen pöljäilyn jälkeen. Ja ehkä myös ajaa konttorituoleilla ympäri käytäviä kun kerran pomoporras on kaukana poissa. Niin sitä luodaan virkistävä vuodenvaihde, hommaan ei tosiaankaan kuulu mitään monen viikon kinkkukarnevaaleja. Joku jo pariinkin otteeseen tivasi, että enhän minä oikeasti näin jouluvihamielinen ole, mutta saakeli, olenpahan vaan. Jotain lapsellisia uhoamisia minunkin pitää säilyttää, vaikka aika monessa suhteessa olen takkiani kääntänyt. Joten joulu = paska. En arvosta.

Mut glögiä voin silti juoda. Se ei kummasti ahista yhtään. Ha.

I wear every single chain even when I’m in the house

Nonni. Nyt sitä sitten istutaan omassa kodissa omalla sohvalla niin kuin kunnon keskiluokkainen kansalainen konsanaan. Kynttilöitä on sytytetty, glögiä keitetty, torkkupeittoon kääriydytty. Voiko ollakaan tunnelmallisempaa? (No joku voisi sanoa, että tuo astianpesukoneen kurlutus tuossa taustalla ei ole ihan suoraan postikortista repäisty, mutta en minä. Astianpesukone! Mulla! Herranenaika miten hienoa elämä on.)

Uusi koti on aika hyvin kasassa. Yksi laatikko on purkamatta ja tämä saakelin sohva maksamatta, mutta muuten olen ihan kotonani. Alan oppia olemaan törmäämättä ovenkahvoihin ja nykimättä keittiön kaapinovia otsalohkoon. (Ne aukeavat ylöspäin. Kuten sanoin, elämäni on mullistuksia täynnä.) Kaikenlaisia jänniä haasteita tässä on ollutkin, ekalla lenkilläni eksyin pöpelikköön ja jouduin urheilemaan pidemmälti kuin oli tarkoitus, ekaa kertaa roskia viedessäni eksyin myös ja kävin kierrättämässä nyssäkkäni kaikkien mahdollisten pyörävajojen ja autotallien kautta. Ja eka matka Alkoon, se vasta olikin haastava, siinä pitää mennä oikein bussilla ja taiteilla itsensä jonkun automarkettimellakan läpi. Ei ole elämä kaikkialla yhtä helppoa kuin siellä Kallion lintukodossa. Mutta enköhän minä tämän aikuisten elämän vielä opi. Tänään jouduin soittamaan kyllä äiteelle, kun en ymmärtänyt induktiolieteni toimintaperiaatteita. Ihan täysin ei valjennut, että miksi ihmisellä pitää ylipäänsä olla induktioliesi, mutta näin se näyttäisi kuitenkin olevan. Mitäpä siihen sitten muttia sanomaan.

Kaiken kaikkiaan olen valtavan tyytyväinen. Oman kodin hommaaminen oli vielä hetko sitten ihan utopistinen ajatus ja nyt tämä kuitenkin on tässä, taas yksi rasti ruudussa. Yhtään ei ole ikävä vuokralle, ei edes sinne Kallioon, niin kivaa siellä kuin olikin. Täälläkin on tosi kivaa! Onhan tämä kaikki hemmetin kallista, eilen lähti eka lainalyhennys ja vielä olisi 299 jäljellä, mutta pikkujuttuja. Pääsenpähän pröystäilemään tuolla kylillä, että mullapas on pankkitilillä kuusinumeroinen summa. Nättejä numeroita ne miinusmerkkisetkin on.

Ja äkkiäkös ne summat saadaan plussan puolelle, kun toteutan sen älyttömän rahakkaan bisnesidean, jonka työtoverini tänään minulle ideoi oikeita töitä vältellessämme. Perustan videoblogin eikunsiis vlogin, jossa haistelen erilaisia kodinpuhdistuskemikaaleja ja arvioin sitten, millaiset pöllyt kustakin saa. Tämä lähti siis siitä, kun kerroin sumuttaneeni uuteen hienoon sohvaani jotain saatanallista myrkkyä, jonka pitäisi pitää se sohva uutena ja hienona jatkossakin, ja samalla arvelin liuottaneeni pois joitakin aivosolujani. Ei kuulemma vaikuttanut perusolemukseen, mutta arvioitsijat olisivat halunneet todisteita siitä, mihin suuntaan juttuni lähtivät kehittymään illan kuluessa, kun kerran pikkujouluistakin oli perästäpäin vain kuultu, kuinka meidän yksikön naisilla on parhaat jutut. (…) Ja kun mä nyt meinasin, etten viitsi enää oikein lähteä mihinkään kulmille notkumaan, vaan tässä sohvalla on perseeni oleva ja siinä myös pysyvä, on ainoa ratkaisu nykyteknologian tarjoama videobloggaaminen. Eli jos siellä ruudun takana on tärpättisponsoreita tyrkyllä, niin tietänette mihin ottaa yhteyttä. Tästä kuulkaas kääritään vielä isot rahat! Jes.

Jasso. Nyt menen tyhjentämään astianpesukoneen. Veikkauksia, kuinka kauan jaksan olla tuostakin askareesta ihan into piukassa? Riittääkö vauhti jouluun asti vai hajoaako tämä talous normaalikaaokseen jo ennen sitä? Oikein vastanneille arvotaan palkinnoksi tiskiharja, poistettu käytöstä tarpeettomana. Ha!

Rovaniemi-Pori-Hanko-Seinäjoki-Salla, aina vähän haavi auki

Musta tuntuu, että olen puhunut tästä ikuisesti. Mutta vieläkään en ole muuttanut. Nyt se asunto on kuitenkin minun, ihan niinkin paljon, että voin mennä sinne töiden jälkeen ja istua keittiölampun valossa olohuoneen nurkassa järsimässä dallaspullaa ja katselemassa tyhjiä seiniä. Minun minun minun. Ensi viikolla siellä on jo minun tavaroitanikin, ja vähän enemmän valoa, toivottavasti. Miten minä aina onnistunkin muuttamaan keskellä kaikkein pimeintä marraskuuta, jolloin ei mitenkään voi nähdä, että minne helkkariin sitä onkaan menossa? Muistan sen ensimmäisen Helsingin talven, kun kevään puolella alkoi hiljalleen työmatkan aikana nähdä junan ikkunasta ulos. Jaa tämmöseen kaupunkiin sitten. Moneen kuukauteen en ollut nähnyt mitään muuta kuin pimeää.

Synkkyydestä huolimatta kävin kiertelemässä uudessa naapurustossani. Kirjastossa ja kaupassa, siis. Olisin halunnut sanoa niille kaikille, että hei, olen uusi täällä, mutta saatan jatkossa notkua tässä mukavanoloisessa nojatuolissa lukemassa lehtiänne enemmältikin. Ei tuo uusi kirjasto ihan vetänyt vertoja Kallion kirjastolle ja sen prinsessaportaille, mutta se nojatuoli oli kyllä huomattavasti mukavampi. Varsin sujuvasti siinä istui selaamassa sen yhden sisustuslehden, joka oli yhtäkkiä kovin paljon kiinnostavampi nyt, kun minulla on mitä sisustaa. Haaveilen sellaisesta monenkukertavasta tapetista makuuhuoneen seinään. Valkoiset seinät on niin nähty.

Niin kivaa kuin se onkin muuttaa omaan kotiin, pois lähteminen täältä vanhasta tuntuu vähän vaikealta. Tämä on ollut tähänastisista kodeistani suosikkini. Tänä aamuna melkein itketti, kun avasin sälekaihtimet ennen töihin lähtöä ja näin lempimaisemani kirjavine taivaanrantoineen. Viikonloppuna pidettiin viimeiset kemut, kuunneltiin huonoa musiikkia ja juotiin epäilyttäviä sateenvarjodrinkkejä. Tyhmäähän se on tämmöisten perään murehtia, taivasta on toisaallakin ja drinkit ne vain aiheuttavat epävakautta seuraavaksi iltapäiväksi, mutta murehdinpahan kumminkin. Nykytilanteen nostalgisointi on tapani. Äkkiä minä tämän kaiken kuitenkin unohdan, kun höpötän vain sitä uutta. (Tuparit on jo sovittu, ha.)

Mutta huomenna menen sohvakauppaan. Vanha kamala rupusohva saa lähtöpassit, hurraa! Sitä ei tule ikävä.

The truth has a habit of falling out of your mouth

meri

Olin matkoilla. Syksyllä on kivaa mennä, kun kotona alkaa olla jo pimeää ja kalseaa (Huoltomies on käynyt tänä syksynä roplaamassa patteriani vasta kahdesti. Ei se vieläkään ihan kunnolla lämpeä, mutta kohtahan minä olen pois muuttamassa, joten olkoon muiden murhe sitten.) ja siellä muualla on vielä vähän aurinkoa ja palmuja ja merta, mikä on nätein ikinä. Oli aika täydellisen rentouttava loma. Olin jotenkin kovin stressaantunut ennen sitä, on ollut näitä asuntoasioita ja vähän muitakin, ihan kivoja juttuja kyllä, mutta sitten kun herää keskellä yötä ja tajuaa pohtivansa vain jotain lainamarginaaleja hartiat soirossa, on ihan kiva heittäytyä vähän huolettomaksi lapseksi jälleen ja lähteä muille maille haihattelemaan. Otin rannalta kiven mukaan. Se on kolmionmuotoinen ja nätti.

Toki paluun jälkeen piti taas juosta pankissa ja sitten vielä nykäistä pitkästä aikaa joku 11-tuntinen työpäivä, mutta tätä tää on. Fakta 1: olen nyt virallisesti asunnonomistaja ja fakta 2: töissä on ihan hyvä käydä, se kun helpottaa tuota ykköskohdan projektia ja on siellä vielä kivaakin. Tänään esimerkiksi opin, että Harald Hirmuinen -sarjakuvan piirtäjä on nimeltään Dik Browne. Syyttäkää vaan lapselliseksi, mutta mua se hihitytti muutaman tunnin ajan. Likainen mieli on paras mieli.

Ensi kuussa uusi koti. Kivaa.

Mullia oli mulla navetallinen ja meijerirahat ne riitti

No hei. Ei edes viikkoa viime lätinöistä ja kauheasti olisi päivitettävää. Kas tässä:

  • Ostin asunnon! Tai no ostin ja ostin, lupasin ostaa, mutta sama se, ne lupasi myydä. Ihan vain koston takia kävin katsomassa melkein-naapuria sille yhdelle asunnolle, mitä en saanut, ja se olikin sitten liian kiva ohitettavaksi. Niin ja joo, vähän liian kallis mun itselleni asettamaan budjettiin nähden, mutta mitäs nyt noista raha-asioista. Sitäpaitsi sekä mun nuukailija-isi että pankkien sedät ja tädit ovat ihan pokerilla sitä mieltä, että kyllä mä voin yhdestä asunnosta noin paljon maksaa. Mä vähän nikottelen, kun vielä jokin aika sitten tonni oli mulle iso raha millä pärjäs pitkälle lukuvuotta, ja nyt heitellään ilmaan satoja tonneja. Ää-ää aikuiseksi kasvaminen on pelottavaa.
  • Nyt sitten juoksen pankeissa. On sekin puuhaa, voi poro. Tänäänkin yksi pukujannu halusi hirveästi toitottaa, kuinka heidän pankkinsa on niin nuorekas ja menevä, heillä on kaikkia näitä appseja ja sen semmoista. Ehkä mä olen tuollaiselle puheelle sitten kohderyhmää? Toisen taktiikan otti kiinteistönvälittäjä, se kun rupesi puhelemaan että olen hänen lapsiensa ikäinen ja hänelle herää tässä nyt kovin äidilliset tunteet kun tarjousasiakirjaa raapustellaan. Että hanhiemo pitää kyllä huolta, hyvän kodin saan. Ihan varmaan nyhti multa muutaman tonnin liikaa rahaa siinä sivussa. Mut ei se mitään, appsimies lainaa kyllä nekin! Ei tässä tarvii kuin joojoo sanoa niin velkavankeus on taattu.
  • Mutta ah, se asunto! Se on kiva. Siellä on tilaa. Siellä on huoneita! Yksiön asukille on ihan absurdi ajatus, että sen lisäksi että olemiselle ja makaamiselle (onpas tuo härskin kuuloinen ilmaus) on omat huoneet, oma huone löytyy myös vaatteille. Vaatehuone! Ansaitsevatko vaatteet muka omaa huonetta? Mun vaatehuone on tyypillisesti ollut eteisen/kylppärin lattia, mutta eipäs olekaan enää, hähää. Tyhmät vaatteet piilotetaan omaan huoneeseensa häpeämään. (Paitsi että asunnossa on myös erillinen vaatekaappi. Mitäs sinne sitten laitetaan? Lisäsäilytystilaa löytyy mielin määrin myös ullakolta sekä kellarista. En tiedä mitä kaikkea tällä tilalla oikein teen. Majoitan jotain thaimaalaisia marjanpoimijoita? Häh.)
  • Lisäksi siellä on myös parveke ja erkkeri-ikkuna ja tiskikone ja kylppärissä lattialämmitys ja olkkarin katossa saakeli soikoon kristallikruunu. (Joojoo se ei kuulu kauppaan mutta who cares? Tikahdun tuohon luksukseen joka tapauksessa.) Oletan, että asunnossa on myös ranskalainen hovimestari joka tarjoilee maitokahvia parvekkeella iltapäiväauringosta nautiskelevalle omistajaleidille. Marraskuussakin.
  • Ja nyt pitäisi sitten malttaa odottaa muuttoa? Siinä sivussa toki surra vähän täältä lähtöä. Kaipa Kallioon pääsee käymäänkin, mutta on se silti vähän haikeaa, onhan tämä ollut ihan hyvä paikka olla ja kieriskellä viimeiset kolme vuotta. Kyllä noita ikkunan takana näkyviä kaupunginkattoja ja ruotsinlaivoja saattaa tulla vähän ikävä. Eivät ne elintasoon ehkä vaikuta ihan sillä tasolla kuin joku motherfucking tiskikone, mutta ovat ne silti rakkaita. Seuraavan kuukauden to do -listaan on kirjoitettu ikkunasta ulos tuijottelu. No ketä mä huijaan, teen sitä joka tapauksessa.
  • Okei, yksi pallukka ei-asuntoasiaa: itkin taas vain elämäälle (Ihan kauhean noloa. Mut Loirista en suostu liikuttumaan! Ysäri-Apis on enemmän lähellä sydäntä, tää on nyt tämmöinen sukupolviasia.) ja sain taas suklaata työkaverilta. Eli ihan samoilla mennään kuin viime viikolla. Okei, eissit mitn, moi.

Voit sanoa mitä haluat

Noniin. Alkaa vissiin vähän helpottaa tämä syksykiukku. Yhtään ei edes kiroiluttanut, kun sunnuntai-iltana tajusin seisseeni puolisen tuntia väärällä bussipysäkillä tai maanantaiaamuna kaadoin kahviini kökkäreistä maitoa. Meneehän niitä muitakin joukkoliikennevälineitä ja kahvia mulle keittää arvon herra Robert, jahka vaan pysähdyn luukulle ja ojennan joukon kolikoita. Mitä sitä turhia ärisemään.

En hirveästi edes hermostunut siinä kohtaa, kun ensiyritykseni asunnon ostoon meni vähän mönkään. Minä siis oikeasti tein tarjouksen, kaiken tämän loputtoman jaarittelun jälkeen, ja hetken ajan kuvittelinkin saavani sen kämpän. Hutihan se lopulta meni, joku muu tarjosi kai enemmän, mutta eipä tuo lopulta niin paljoa kirpaissut, tulee kai niitä asuntoja uusia. Vähän huvittavaa oli se, että vaikka olen mukamas yksinäni tässä ostopuuhissa, en kuitenkaan ole, niin monta tyyppiä oli mukana jännäilyissä ja pähkäilyissä ja remonttisuunnitteluissa ja ties missä. Yksi työkaveri jopa osti oma-aloitteisesti mulle suklaapatukan lohdutukseksi, kun kävi ilmi ettei kauppoja tullutkaan. Vissiin siltä varalta, että vedän taas jotkut raivarit. Tällä kertaa ei olis tarvinnut, mutta eihän se suklaa tietenkään hukkaan mennyt. Ja olihan se aika liikkistä. Joskus tyypit on sitten ihania.

Olin myös valmistautunut raivoamaan viikonloppuna, kun päädyin katsomaan koko kansan pillitysiltaa eli Vain Elämää -ohjelmaa. Olen jo aiemmin repinyt pelihousujani, kun koko Facebook-kaverilaumani on ollut pelkkää itkuhymiötä ja sydänjonoa ties minkä Elastisen ja Edelmannin perään. Aikuiset ihmiset, kehtaavatkin. Rupesin sitten katsomaan ohjelmaa ekaa kertaa valmiina pelkkään tuhahteluun ja sarkasmiin, mutta miten kävi? No rupesin vollottamaan! Ja kerran kun aloitin, siitä ei meinannut tulla loppua! Rikoin varmaan jonkun osan aivoistani, saa nähdä korjautuuko se koskaan. Se oli ihan järjetöntä. Olisin ehkä ymmärtänyt, jos olisin ollut krapulassa tai kännissä tai jotain, mutta ei, pelkän vissyn voimalla piti parkua. Päätin, että käyttäytymiseni oli liian noloa kenellekään kerrottavaksi, mutta tietenkin kerroin kaikille heti, kun se oli vain liian hyvä juttu pitää omana tietonaan. Mutta Facebookiin en sentään laittanut. Vaikka pillitysselfie olisi kyllä ollut aika kova veto. Oon muutenkin rikkonut rajojani viime aikoina, joten linjassahan se olisi ollut. Kohta en enää tunne itseäni.

Joo-o. Huomenna olisi jo lokakuu. Ulkona pimenee ja musta tuntuu että mun pään sisällä mennään toiseen suuntaan. Kaikkea kivaa on tiedossa ja tietämättömissäkin, tuntuu vain siltä että kivaa sen on oltava. Karsea syksy ei haittaa yhtään, marraskuun räntäkelejä melkein mehustelen jo. Ihan pimeetä, ha.